Sail&Ski – Suunniteltu Suomessa
Sail&Ski on suomalainen ulkoiluvaatebrändi, jonka suunnittelun lähtökohtana ovat pohjoiset sääolosuhteet ja toimivuus arjessa. Panostamme tuotteissamme erinomaiseen istuvuuteen, laajaan kokovalikoimaan ja useisiin lahkeenpituuksiin, jotta jokainen löytää itselleen sopivan vaihtoehdon. Käytämme huolella valittuja materiaaleja ja suunnittelemme tuotteet kestämään aikaa, käyttöä ja vaihtelevia sääolosuhteita.


Eettiset säännöt
MASI Jeansillä on voimassa vahvistettu ympäristöpolitiikka. Ympäristö ja luonto ovat entistä kiinteämpänä osana yrityksen liiketoimintaa ja ympäristöasiat huomioidaan MASIN päätöksissä toiminnan kaikilla osa-alueilla. Vastuulliset ja kestävät toimintaperiaatteet ohjaavat liiketoimintaa suhteessa niin omaan henkilöstöön kuin myös yhteistyökumppaneihin.
Eettiset ohjeemme edellyttävät meitä ja yhteistyökumppaneitamme toimimaan omien kansallisten lakien ja asetusten mukaisesti koskien myös työntekijöiden työolosuhteisiin, terveyteen ja turvallisuuteen liittyviä seikkoja.
Vaadimme ehdottomana lapsityövoiman kieltämistä, ja että kaikki kumppanimme noudattavat lapsityövoimaan liittyviä lakeja. Yhteistyökumppaniemme on myös minimoitava ympäristövahingot paikallisen turvallisuus- ja ympäristölainsäädännön edellyttämällä tavalla. Eettisten sääntöjen noudattaminen varmistaa sen, että kaikki MASI Jeansin yhteistyökumppanit toimivat kansainvälisten, eettisten sääntöjen mukaisesti koko toimitusketjussa raaka-ainetoimittajista jälleenmyyjiin.
Lue lisää TÄÄLTÄ
Katso tavarantoimittajamme TÄÄLTÄ
REACH-kemikaaliasetus
Ympäristölainsäädäntö ja -vaikutukset otetaan huomioon niin raaka-aineiden ja kemikaalien valinnassa kuin työmenetelmissäkin. Toimittajamme ovat velvollisia noudattamaan REACHin, EU:n kemikaaliasetuksen, määräyksiä. REACH-kemikaaliasetuksen tavoitteena on varmistaa ympäristön
ja terveydenhuollon korkea taso ja samalla lisätä EU:n kemianteollisuuden kilpailukykyä korkeilla turvallisuusvaatimuksilla ja tuotekehityksen edistämisellä. REACH velvoittaa teollisuutta aiempaa suurempaan kemikaaliriskien hallintaan ja tuottamaan turvallisuustietoa koko toimitusketjussa.
www.reachneuvonta.fi
PYR-merkki
MASI Jeans Oy:lle on myönnetty PYR-merkki todistuksena yrityksen huolehtimisesta
pakkausten hyötykäytöstä. www.pyr.fi


Hiilineutraali sitoumus
Suomen Tekstiili ja Muoti Ry on käynnistänyt Hiilineutraali tekstiiliala 2035- sitoumuksen, jonka tavoitteena on saavuttaa hiilineutraali tekstiiliala Suomessa.
Me Masilla päätimme liittyä mukaan Hiilineutraali tekstiiliala 2035- sitoumukseen. Liittymällä sitoumukseen haluamme hoitaa oman osuutemme hiilidioksidi- ja kasvihuonepäästöjen vähentämisestä. Haluamme olla vaikuttamassa siihen, että nykyinen elinympäristö, sen hyvinvointi ja monipuolisuus säilyy myös tuleville polville.
Reklamaatiot
Valmistamme laadukkaita ja kestäviä tuotteita. Mikäli kuitenkin huomaatte vikaa tuotteessanne, olkaa yhteydessä asiakaspalveluumme.
Katsotaan yhdessä, mitä voimme tehdä asialle.
Sähköposti: sailski@masijeans.fi
Puhelimitse arkisin kello 9-14: 017 769 7611


